Ihmeellinen matka Phnom Penhiin

Etukäteen oltiin sovittu, että meidät noudetaan hotellilta aamulla 9.30 kieppeillä. Bussi Siem Reapista Phnom Penhiin lähtisi klo 10.30 joltain bussiasemalta, minkä nimeä ei koskaan saatu selville, mutta kyyti tiesi missä hotelli on ja lippuja ostaessamme vakuutettiin että varmasti noudetaan hotellilta ajoissa. Käytiin aamupalalla lähibaarissa ajoissa ja oltiin hyvissä ajoin valmiina hotellin ala-aulassa huone luovutettuna... Noh, kyytimme saapui sitten viimein noin klo 11. Olin melkein varma, että ei ikinä päästä meidän lipuilla yhteenkään bussiin, koska ostamillamme halppislipuilla ei tietenkään ollut mitään vaihto-oikeuksia. Yllätys oli suuri kun asemalta tosiaan löytyi vielä Phnom Penhiin menevä bussi ja liputkin kelpasivat.

Tosiaan joo, bussi oli täysin verrattavissa Koiviston autoihin jossain 90-luvun alussa. Bussissa oli myös tv, josta näytettiin joitain ö-luokan amerikkalaisia ninja-elokuvia khmeriksi dubattuina ja elokuvien loputtua khmerin kielisiä karaokevideoita. Onneksi kukaan matkustajista ei sentään innostunut laulamaan mukana. Jo bussiasemalta lähtiessä istumapaikat olivat muutamaa yksittäistä paikkaa lukuunottamatta täynnä. Porukkaa kerättiin lisää alkumatkasta satunnaisilta pysäkeiltä ja viimeisen istumapaikan täytyttyä olin aika huojentunut kun ajattelin, että päästään vihdoin suuntaamaan määränpäätä kohti ihan tosissaan.

Mutta ei! Porukkaa vaan poimittiin kyytiin lisää ja istumapaikkojen puutteessa uusille matkustajille kaivettiin pienet muoviset jakkarat siihen bussin keskikäytävälle, joka täyttyi pikkuhiljaa... Alkumatkasta lattialle pyrskähtänyt vauvan oksennus ei onneksi tuoksahtanut juurikaan. Tässä vaiheessa ajattelin, että ok, tämä on vaan muutamia tunteja mun elämästä... Jaksaa, jaksaa... Kyytiin poimittiin vielä mitä moninaisempia rahtiartikkeleita matkan varrelta ja musta alkoi tuntumaan, ettei matka etene tai lopu koskaan... Oikean jalan hermoa painaa joku ja jalka puutuu ihan normaalissakin istuma-asennossa alta raketin, olin siis jo alkumatkasta aika tuskainen. 

Matka eteni National Highway 6:ta pitkin. Alkupätkä tiestä oli ihan ok kunnossa, mutta aika pian tietöitä alkoi olla aikalailla taukoamatta ja musta vähän tuntuu, että osa tiestä oli aika alkeellista ihan ilman tietöitäkin. Maaseudun infra on täysin kehittymätöntä ja en voi käsittää miten nää ihmiset voi työntää kaikki roskat ja paskan sinne tien varteen. Kuvattiin pari videota, joista aika lailla näkee tien kunnon ja infran tason matkan varrella... Videoiden taustalla sitä khmeriksi laulettuja karaokebiisejä...

http://youtu.be/Pm22csOHlNM

http://youtu.be/ia-bWmJsxHo

Kaikki muuttui muutama kymmenen kilometriä ennen saapumista Phnom Penhiin, matkan kokonaiskesto oli siis reilu kuusi tuntia yhdellä tauolla. Phnom Penh on Kambodzan pääkaupunki ja siellä asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Kaupunkiin saavuttaessa tuli heti sellainen olo, että Jesh! Nyt ollaan sivistyksen parissa. Bussi jätti meidät reilun kilometrin päähän hotellista ja päätettiin kävellä kun kerran matka on niin lyhyt. Matkan varrella sai kieltäytyä noin miljoonasta kyytitarjouksesta. City center-hoitelli sijaitsee ihan ok alueella mukavan kävelymatkan päässä iltamarkkinoista, ostoskeskuksista ja joesta, jonka varrella on tosi paljon pubeja, ravintoloita, kojuja jne... Budjettihinnasta ja tosi pienistä huoneista huolimatta hotelli on tosi siisti ja huoneen hintaan kuuluu ihan ok aamiainen. Harvoin koko hotellihuonetta saa mahtumaan yhdellä kertaa valokuvaan 😃

Phnom Penh on kuin mikä tahansa suurkaupunki. Tai eipä sittenkään, ei ainakaan minkään sellaisen kaupungin kaltainen, missä olen käynyt. Päivällä kaupungin vilske täyttää kadut. Mopojen ja autojen torvet soivat, liikennevaloja ei juuri ole. Ruuhka-aikaan liikennepoliisit ohjaavat liikennettä vilkkaimmissa risteyksissä. Kojuja ja kärryjä on pilvin pimein silmänkantamattomiin. Liikenteen meteli on korviahuumaavaa. Jalkakäytävät ovat täynnä pysäköityjä skoottereita, autoja ja Tuk-tukien jono reunustaa tienvierustoja molemmin puolin. Tästä syystä jalankulkijoiden on käveltävä liikenteen seassa kadulla. Liikenne soljuu tasaisena ja lakkaamattomana virtana. 

Palaan vielä tähän roska- ja jäteasiaan, koska se nyt vaan pöyristyttää mua ihan kamalasti. Myös Phnom Penhistä on ihan mahdotonta löytää roskista kadulta. Kaikki jätteet, juomapullot ja -tölkit kasataan epämääräisiin kasoihin jalkakäytävän ja ajotien välimaastoon. Pimeän laskeutuessa tulevat jätteenkerääjät, jotka ensimmäisenä keräävät muovin ja metallin talteen. Kerjäläiset ja kodittomat huolehtivat kaikesta ruuaksi kelpaavasta ja muutoin hyödynnettävissä olevasta jätteestä. Aamuun mennessä kaikki roskat ovat kadonneet ja uusien jätekasojen kertyminen alkaa.

Auringon laskiessa myös elämä siirtyy kadulle. Kokonaiset perheet kokkaavat, syövät, pelaavat seurapelejä ja muuten vaan hengaavat jalkakäytävillä. Osa jo pyjamassa tai muuten vaan selkeästi ns. pieruverkkareissa. Osa lapsista jo nukkuu kuka missäkin eikä elämän metelin häiritse lainkaan. Isommat auttavat vanhempiaan kotiaskareissa tai työssä. Tyttöbaarien tytöt ilmestyvät terasseille notkumaan ja musiikki soi aavistuksen kovemmalla kuin päivisin. 

Olimme Phnom Penhissä kaksi yötä. Paljon ei muuta ehtinyt kun käpsytellä ympäri kaupunkia ja katsella ympärile. Tai joo, tehtiin me silkkihankitoja serkun hääpukua varten, mutta eipä juuri muuta. Paikasta jäi aika positiiviset vibat, toisin kuin esimerkiksi Bangkokista joskus, minkä vuoksi en koe mitään tarvetta matkustaa sinne ellei ole pakko. Jotenkin vaan joissain paikoissa on hyvä fiilis ja sen aistii heti. Sama fiilis on tullut aiemmin esimerkiksi New Yokissa ja Barcelonassa. Aamulla klo 7.30 lähtö pikkubussilla Vietnamiin Phu Quoc -saarelle. Aikaiset aamut ei kyllä oo yhtään mun juttu.