Matka oli pitkä, hyvin pitkä, eikä vähiten väsymyksen takia. Kotoa lähdettiin tosiaan jo maanantai-iltana. Ihana Tino, kun jaksoi heittää Helsinki-Vantaan kupeeseen. Yövyttiin Cumulus Airportissa, mikä on kyllä ihan ehdoton juttu, jos on aamulento. Huoneet on hyvät ja aamiaista on tarjolla jo kolmen aikaan aamulla, bonuksena kyyti lentokentälle, jopa varhaislennoille.
Helsinki-Vantaan kenttä oli kyllä muuttunut melkoisesti sitten viime helmikuun, jolloin viimeksi tuli siellä vierailtua. Poissa on ylihintainen RobertsCoffee ja monta muuta vähintäänkin nimeltä tuttua kahvilaa ja tilalla ylihintaisia design-kauppoja. Oak Barrel kuitenkin on vielä vanhalla paikallaan. Että jotain vanhaakin on säilytetty. Kai tämä on sitä kansainvälisempää ilmettä sitten. Tämän vuotuiset joulukortit tuli kirjoitettua lähtöportin 23 kupeessa kahvia hörppien. Se olikin oikeastaan ainoa juttu, mikä jäi viime tinkaan. Kouluhommat on kai kunnossa (ainakin yritin tehdä oman osani ryhmätöistä ennen lähtöä) ja koti jäi jonkinlaiseen siivoon. Tietysti oletan, että pojat (koiranvahdit) pitää kämpän edes jossain kunnossa...
Eka lento Helsingistä Milanoon oli Finnairin operoima, tuttua Finski-laatua tai siitäkin vähän tingittyä. Jotenkin lentokoneessa nukkuminen on tosi vaikeeta, vaikka nyt oli kyllä hankittuna varmaan elämäni pisimmät univelat viimeisten viikkojen aikana ennen lähtöä. Ei siis puhettakaan aamutorkuista, vaikka yritinkin hupparin hupun alle piiloutua ja paeta lentokoneen kalpeaa valaistusta. Onneksi vieressä istui joku mukava heppu, joka oli menossa Milanoon bisneksiä hoitamaan, mukava oli sitten rupatella matkustelusta ja maailman menosta yleensä.
Milanon kenttä oli jotenkin omituinen ja tylsä. Ja iso. Meidän piti tehdä lähtöselvitys Hongkongin lennoille uudelleen, tosin laukut reititettiin suoraan perille Bangkokiin jo Suomesta. Omituisen kentästä teki se, että transfer-tiski sijaitsi vasta passitarkastuksen jne jälkeen. Missään muualla ei ole ikinä päässyt rajamuodollisuuksista ilman boarding passia. No joo, aikaisesta aamupalasta ja Finnairin pihistelystä johtuen siis piti ostaa vähän patonkia jne... Aika yliarvostettua mun mielestä nuo prosciutot ja mozzarellat. Mutta kahvi oli hyvää. Ja jatkolennollekin ehdittiin ajoissa. Tällä reissulla lentojen väliset ajat kentillä on kaikki ihan inhimillisiä, 2-3h, olikohan paluumatkalla pisin 5h, mutta silloin vaihdetaan kenttääkin eikä pelkästään terminaalia.
Milano-Hongkong väli olis varmaan sujunut hyvin, jos olisi saanut nukuttua heti lennon alussa. Koska uni ei meinannut tulla millään niin päädyin sitten katsomaan leffoja. Ihan ok viihdesysteemit Cathay Pacificilla. Uutuusleffoja ja tv-sarjoja, musiikkia ja pelejä niin, että riittää. Tuli katsottua Taken 3 ja joku muu leffa jota en muista kun oli niin kerta kaikkiaan poikki. Jossain vaiheessa nappasin jonkun relaksantin ja sainkin varmaan pari tuntia nukuttua. Enempi kuitenkin oli sellasta pyörimistä ja tuskailua. Penkit oli kyllä meikäläisen selälle sopivat ja pääntuesta sai käännettyä sivut läpiksi molemmin puolin päätä niin niskakaan ei juuri päässyt jumittamaan. Paluulennoille pitää kyllä ottaa korvatulpat ja silmälaput.
Hongkongin kentällä sitä sitten olikin sellasisessa humussa, ettei paremmasta väliä. Eli toisin sanoen väsyhumalassa. Kaksi tuntia meni tosi nopsaan käveleskellessä ja jääkahvia hörppien. Pikaisella hintavertailuilla Bangkokin kenttä näyttäisi olevan edullisin, paluumatkan pakollinen parfyymiostos tehdään siis siellä, ellei HoChiMinhin kenttä nyt sitten ole poikkeuksellisen edullinen. Nähtäväksi jää. Lento Bankokiin oli aika pomppuinen, mutta ilo oli ylimmillään kun Bangkokia lähestyttäessä huomasin, että olin saanut nukuttua ainakin reilun tunnin!
Bangkokin (Suvarnabhumi) kenttä on entisellään ja täytyy kyllä todeta, että minä vaan niin tykkään tuosta paikallistuoksusta! Paljon parempi kun esimerkiksi Hongkongin kentällä. Paikallistuoksu tuo mieleen suitsukkeet, tiikeribalsamin, kaikki ihanat mausteet ja yrtit, mitä täällä käytetään ruuanlaitossa. Tuo kaikki sekoittuu ihanasti viemärinhajuun, tupakansavuun ja ilmansaasteisiin. Immigration suijui ongelmitta ja rinkatkin löysivät tiensä perille. Tulohallin alakerrasta ostettiin liput minivan-kyytiä varten Koh Changille. Lähtö klo 14, matkan kesto lauttoineen 6+ h ja hinta 600 bahtia per nuppi. Vaihtoehtoina olisi ollut seuraavan aamun bussi huomattavasti edullisempaan hintaan tai sitten taksi melkein kymmenkertaisella kustannuksella. Odotteluaika (jälleen kerran reilu 2h) meni olutta (!!!!) maistellessa ja ihmetellessä.
Kokemuksesta tiedän, että täkäläiset minivanit (Toyota Hiace useimmiten, mikä lie nimi täällä päin) on pääsääntöisesti ihan ok kuntoisia, ilmastointi toimii ja penkit on suht mukavat. Meidän vanissa oli kuskin lisäksi kahdeksan matkustajaa; me, pari ruotsalaista mimmiä ja kaksi venäläisiä pariskuntaa. Ruotsalaisten kanssa tuli vähän rupateltuakin, mutta pääosin tuo kuuden tunnin matka meni torkkuessa. Kuka välillä kuorsaten, kuka ei.
Aurinko laskee täällä hiukan ennen kuutta ja pimeä tulee tosi pian sen jälkeen. Jouduttiin odottamaan illan viimeistä lauttaa Tratin kupeessa vajaan tunnin. Jostain syystä kuskimme oli siis pitänyt ihan mieletöntä kiirettä lautalle ajaessaan, vaikka tiesi, että viimeinen lautta lähtee vasta 19.30 ja siihen ei ehditä vaikka mikä olisi. Siinä sitä sitten tökötettiin pimeessä ja odotettiin lauttaa saapuvaksi, vaikka mielummin sitä kait itse kukin olisi jo ollut perillä suihkunraikkaana. Tässä vaiheessa mennään siis jo keskiviikkoiltaa...
Alun alkaen en oikein tiennyt mitä odottaisin Koh Changista. Olin tietty lukenut netistä juttuja ja googlaillut rantoja, majoituksia jne. Majoituksen olin varannut jo ennakkoon Lonely Beachilta Margaritavillestä. Ei kuitenkaan tarkkaa käsitystä, mitä oli luvassa. Bussin lähtiessä laiturilta saarelle, tuli vaan sellainen olo, että YES! Mää oon valinnut kohteen oikein! Matkustajien jäädessä kyydistä kukin omille rannoilleen ja tien muuttuessa mutkaisemmaksi, mäkisemmäksi ja kapeammaksi, hymy kasvoilla leveni levenemistään... Kohteessa ollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti